Ei se aina niin helposti mene

Voi miten paljon helpompi on päättää kuin tehdä tai toteuttaa asioita. Niin kuin tänään tapahtui. Piti vaan mennä ja maksaa yhden tytön koulumaksu. Oli varattuna aikaa ja rahaa homman hoitoon, mutta ei se sitten loppujen lopuksi mennytkään ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Antakaas kun kerron.

Awan koulu, joka tunnetaan myös nimellä Banjul High

​Tutustuin ensin parikymppisen Awan äitiin. Sain kuulla ettei perheellä ole varaa maksaa tytön koulumaksua. Ihmekkös tuo, kun perheessä on 7 lasta ja vain äidillä vakituinen siivoojan pesti ja isäpuoli on satunnaistöiden armoilla. Kuulin, että jos maksua ei ole suoritettu kevään aikana jää tyttö ilman päästötodistusta. Puuttuva summa oli noin 170€. Ajattelin ettei se mikään mahdoton summa ole ja päätin kysyä ystäviltäni apua maksuun.

Äiti ja Awa

Helposti sain summan kasaan ja sovimme päivän kouluvierailulle. Menimme yhdessä Awan ja ystäväni kanssa koululle. Koulun pihalla kävelee rehtori meitä vastaan ja sanoo tulevansa pian takaisin, mutta menee nyt tapaamiseen. Gambian pian tarkoittaa yleensä useampaa tuntia emmekä jääneet rehtorin paluuta koululle odottamaan vaan lähdimme omille asioillemme. Kello oli 10 aamupäivällä.
​
Ajoimme Banjuliin ja vietimme siellä 1.5 h asioitamme hoidellen. Sitten soitimme Awalle ja kysyimme onko rehtori tullut takaisin? Eipä ollut, joten jatkoimme omia touhujamme ja tuntia myöhemmin palasimme koululle. Nyt rehtorikin oli paikalla ja vain 2.5 h myöhemmin ensitapaamisesta. 

Rehtori Jaiteh

Selitimme, että tulimme maksamaan Awan tutkintomaksua. Eipä se niin vaan ollutkaan maksettavissa. Awan koulu ei ollut mennyt ihan niin hyvin kuin meille oli kerrottu. Ei rehtori eikä hänen opinnoista vastaava opettajatar suositelleet meille tutkintomaksujen maksamista ihan vielä. Sitä vastoin opiskelun tukeminen voisi olla aiheellista.

Monta tuntia myöhemmin olimme saaneet aikaan järkevän suunnitelman koskien Awan koulutusta. Rehtori ja opettajatar olivat erittäin hienovaraisia mutta suorapuheisia ja selittivät tilanteen kenenkään tunteita loukkaamatta. Onneksi ystäväni oli mukana, koska hän ymmärsi minua paremmin mistä lopulta oli kyse.

Kyse oli siitä, että tyttö oli omasta mielestään valmis osallistumaan 6-8 aineen loppukokeeseen vaikka koulumenestys ei antanut moiseen optimismiin aihetta. Opettajien mielestä 4 aineen tavoite oli realistisempi ja niidenkään läpimenosta he eivät olleet vakuuttuneita. Kuinka siis tuemme Awaa?

Ensin menimme yhden herran juttusille ja maksoimme Awan sertifikaatin, mitä ikinä se tarkoittaakaan, ja ostimme yhden oppikirjan. Sen jälkeen siirryimme johtavan opettajattaren toimistoon missä maksoimme valmistumisvaatteen vuokran (?) ja ostimme lisää kirjoja. Ostimme lopulta 7 kirjaa ja kouluun meni näin ollen rahaa yhteensä noin 60€. Näillä Awa saa ainakin mahdollisuuden opiskella paremmin loppukokeeseen.
​
Jäljelle jääneen 110€ päätimme jakaa useammalle kuukaudelle koulumatkojen ja – ruokailun maksuun sekä tukiopetukseen. Awa saa joka perjantai rahaa seuraavaa viikkoa varten. Näin pyrimme varmistamaan että hän pääsee joka päivä kouluun, ei ole nälkäinen koulussa eikä hänen tarvitse enää aikaavievästi liftata kouluun. 

​Selitin Awalle, että hänen täytyy muistaa syödä ja juoda tarpeeksi, koska janosta pääkipuisena tai nälkäisenä ihminen ei pysty keskittymään oppitunneilla eikä jaksa sisäistää lukemaansa tai kuulemaansa. Toivoin hänen ymmärtävän, että hänelle tarjotaan nyt tilaisuutta kehittyä ja saavuttaa itse itselleen asettamansa tavoitteet.
​
Me olemme tehneet voitavamme ja loppu on hänestä ja meistä riippumattomista asioista kiinni. Lupasimme seurata hänen edistymistään ja toivotimme onnea opinnoille. Rehtori ja ystäväni tekivät mielestäni hänelle varsin selväksi mikä on realistinen tavoite ja millä aikataululla. Nyt vaan odotellaan muutama kuukausi ja katsotaan mihin suuntaan Awan opinnot lähtevät näin tuettuna menemään.